Parturin kautta kotiin

Viikko sitten tiisataina oli aika leikata hiukset koulua varten, ja heti aamusta päivä enteili pahaa. Edellisiltana Renato oli kysynyt minulta, että riittääkö aika minulle suihkua ja aamiaista varten, jos hän herättää minut kahdeksalta, kun yhdeksältä on lähdettävä. Vastasin tähän että riittää mainiosti. Lopulta hän herätti minut 8.50, suihkusta ei tullut vettä, eikä aamiasta ollut saatavilla. Jouduin siis suuntaamaan parturiin nälkäisenä, likaisin hiuksin ja unenpöpperöisenä. Toimenpide suututti paljon enemmän kuin olin ennalta odottanut, ja jälkeenpäin peiliin katsellessani tunsin itseni idiootiksi. Nyt näihin hiuksenkorvikkeisiin on jo ehtinyt tottua, mutta tulen olemaan onnellinen mies koulun loputtua, kun voin jälleen antaa hiusteni kasvaa täyteen loistoonsa. Pidin sentään muistona paremmista ajoista itselläni irtileikatun poninhäntäni. Ahneet syöpäpotilaat olisivat halunneet hiukseni itselleen, mutta minähän en moiseen alistunut.
  Myöhemmin illalla, kun kävimme Cecilian luona selvittämässä käytännön asioita, pääsin leikkimään rikkinäistä puhelinta paikalliseen tapaan. Aiemmin perheeni kanssa autolla matkustaessamme olin maininnut saksalaisen vaihto-oppilaan Lisan asuvan eräässä talossa, jonka ohi ajoimme, ja Cecilian luona tämän tytär Ale kysyi, että mitä olin oikein puhunut perheelleni stadionin takana asuvasta saksalaisryhmästä. Tällaiset väärinkäsitykset ovat ihmeellisen yleisiä, kun ottaa huomioon että Renato ja Daniela puhuvat melko erinomaista englantia.
  Usein kuulee vaihto-oppilastarinoita hauskoista sekaannuksista kielen kanssa, mutta tähän mennessä ehdottomasti hauskimmat kielivirheet on tehnyt Renato puhuessaan englantia. Eräänä iltana hän kysyi: "Do you wan´t your sandwich with moustache?" tarkoituksenaan tarjota majoneesia. Toisen kerran taas kun keskustelimme eri kielten ääntämiseroista, hän mainitsi tietäväisesti saksalaisten ääntävän r-kirjaimen rektumillaan.

 Lauantain saalis vihannes- ja hedelmätorilta. nämä riittävät viikoksi eteenpäin.

  Arjen hahmo alkaa jo pikkuhiljaa hahmottua täälläkin. Ennen koulun alkua menimme Renaton kanssa salille kello 10 aamulla, jonka jälkeen menimme kahdeksitoista kaupungintalolle, jossa Mario työskentelee, jonka jälkeen lähdimme kotiin lounaalle. Loppupäivä saattoikin sitten olla ecuadorilaiseen tapaan aivan mitä tahansa, mutta useammankin kerran kävimme katsomassa Marion kukkoja. Kanalan arki alkoikin jo pikkuhiljaa kyllästyttää, vaikka kanojen pohjaton typeryys olikin välillä hypnoottista katseltavaa. Erään kerran arkea elävöitti myös uusien koppien rakennustyön yhteydessä löytynyt muumioituneen oloinen kuollut rotta.
  Nyt koulun myötä sali on siirtynyt lounaan jälkeiselle ajalle, ja lounas syödään heti koulun loputtua eli puoli kahden maissa. Iltaisin menemme usein abuelitan valtavaan taloon kahville. Abuelitan veli omistaa jonkin sortin lihatuotetehtaan täällä Riobambassa, ja hänen tuotteitaan onkin usein tarjolla aamulla ja illalla. Aterioista voin myös mainita sen, että Daniela syö kammottavan hitaasti. Monet ovat ne tuskalliset hetket, jotka olen viettänyt riisinjyvä tai lihanpala hampaiden välissä voimatta mennä nurkan taakse kaivamaan sitä pois, sillä Daniela ei ole vielä lopetellut ateriaansa.
  Kieli sujuu joka päivä hiukan paremmin, ja nyt pystyn jo osallistumaan keskusteluihin. Sain eilen teitää, että paljon käyttämäni lause "No necesito", eli "en tarvitse" särähtää paikallisen korvaan vihaiselta, ja että oikea tapa ilmaista asia on "No es necesario". Kyseinen lause on ollut paljon käytössä, sillä minulle on tarjottu kaikennäköistä tarpeetonta vaatetta, joista kaikesta lukuunotaamatta lippalakkia ja kenkäparia olen onnistunut kieltäytymään. Perheeni kun ei millään usko että 9 t-paitaa ja 3 paria kenkiä on minulle enemmän kuin tarpeeksi. Perheeni on myös ihastunut suomalaiseen tapaani sanoa "Häh hää", he kun eivät osaa sanoa kuin "Haa haa".
  Perjantaina sain vihdoin passini takaisin byrokratian rattaista, ja samalla sain myös censon, eli paikallisen henkilöllisyystodistuksen. Kaikki Riobamban YFU:n vaihto-oppilaat Saksan Lisaa lukuunottamatta olivat paikalla, eli siellä oli minun lisäkseni Liisa Virosta, Ellen Minnesotasta, ja Evi Belgiasta. Vaikka aiemmin emme juuri olleet tekemisissä keskenämme, oli tämä tilaisuus kuin vanhojen ystävien kohtaaminen. Oli todella mukavaa voida vaihteeksi puhua muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

  Sunnuntaina sain huomata Janetin, jonka nimen oikea kirjoitusasu onkin Janneth, olevan melkoinen kontrollifriikki, kun hän teki yllätystarkastuksen huoneeseeni pistäen sangen hyvässä järjestyksessä olleen huoneeni täydellisen tarkkaan järjestykseen. Tämä tarkastus tulee kuulemma toistumaan joka sunnuntai, jolloin huoneen järjestämisen lisäksi minun on lakaistava lattiat ja pestävä kylpyhuoneeni.
  Sunnuntailounas oli tavallista erikoisempi, kun menimme ravintolaan jossa pääsin vihdoinkin maistamaan cuyta, eli marsua. Viheliäisennäköinen otus lautasellani ei ollut lainkaan koto-Suomen herttaisten pikku karvapallojen kaltainen, joten se sopikin parhaiten lautaselle. Repäistyäni otuksen pään irti kävin käsiksi ruumiiseen, josta piti repiä sopivampia palasia hampailla kalvettavaksi. Liha ja nahka olivat kerrassaan herkullisia, mutta valitettavsti sain huomata marsun mutustelun olevan taitolaji, sillä jouduin hylkäämään annokseni sen muututtua kylmäksi puhdistaessani otuksen pikkuisia luita. Suurimman osan lihasta sain kuitenkin syötyä.

 Cuy.

Sunnuntaina oli myös Sofia-serkun toiset 1-vuotissyntymäpäivät Riobamban sukulaisia varten, Quiton juhlissa kun olivat vain Quiton sukulaiset. Juhlissa ihmeteltiin päivänsankaria ja kuunneltiin ecuadorilaisia lastenlauluja, joista hilpeimmät jopa neljä kertaa! Vaikken pikkulapsista jaksakaan innostua yhtä paljon kuin perheeni ja sukulaiset, oli mukavaa, että kerrankin paikallaolijoista edes joku puhui espanjaa minua huonommin.
   Maanantaina aloitin koulunkäynnin Santo Domingo Apostol Riobamba -nimisessä koulussa, eli tuttavallisemmin STARissa. Luokallani on minun lisäkseni kaksi Rotaryn tyttöä Belgiasta ja hostserkkuni Alex, joten ainakaan minun ei tarvitse olla yksin. Lisäksi olen Alexin mukaan hurmannut kaikki luokan tytöt eurooppalaisella charmillani, mikä tuntuu koostuvan lähinnä vaaleista hiuksista ja huonosta espanjan ymmärryksestä. Tähän mennessä minulle on tarjottu jo kolmea tyttöystävää. Herrasmiehenä olen tyytynyt vain nauramaan tarjouksille.
  Eilen kävin levykaupassa katsomassa paikallista tarjontaa, mikä on kansainvälisesti suositun musiikin suhteen sangen suppea. Löysin kuitenkin itselleni levyllisen Santanaa ja Beatles-kokoelman, johon kuuluu semmoisia klassikoita kuin "I saw her satanding there"ja "Magical misery tour". Illalla kävimme syömässä paikallisella katugrillillä, jonka hampurilaiset olivat jotain ihan muuta kuin Joensuun torigrillin tarjonta.