Hyviä ja huonoja trippejä

Viime viikonloppuna juhlittiin jonkinlaista neitsyt Marian juhlaa, ja odotellessani bussia lauantaina ohitseni valui juhlakulkue tanssijoineen ja juhlalavoineen. Olipahan mukana myös oikea moottoripyöräjengikin. Sunnuntaina juhlat jatkuivat, kun menimme aamulla Renaton ja Danielan kouluun San Felipeen jumalanpalvelusta varten.
  Jollain ensimmäisistä englannnintunneista olin itseäni esitellessäni maininnut pitäväni Hemingwaystä, ja maanantaina englannninopettaja toi minulle espanjankielisen version teoksesta "Jäähyväiset aseille". Nyt kulutankin kaikki tunnit englantia, kemiaa ja matikkaa lukuunottamatta sitä sanakirjan kanssa lukien.
  Samalla englannintunnilla myös pelasimme espanjankielistä scrabblea, ja opettaja tsai oikean neronleimauksen, ja teki minusta 10-päisen joukkueeni johtajan. Kukaan ryhmäni jäsenistä ei tuntenut scrabblen sääntöjä, ja yrittäessäni toimia johtajana kangertelevalla espanjallani pelaajien huutaessa toistensa päälle omia sanojaan ja uskomuksiaan pelin säännöistä, joutuivat hermoni koetukselle. Eräässä vaiheessa kun eräs Juan-niminen alaiseni tuli kummallisen sanan kanssa kysymään minulta mitä se tarkoittaa, tulinkin tokaisseeksi hiukan töykeästi, että "How the fuck should I know what it means?" Onneksi luokkalaisteni englanninosaaminen ei ole kummoista, ja tölväisyni hukkui yleiseen meteliin. Pari kertaa jouduin myös riitoihin opettajan kanssa pelin säännöistä, sillä espanjalaiset, tai ketkä pelin nyt ovatkaan kääntäneet, ovat luoneet siihen aivat omat sääntönsä. Siinä sivussa sitten hävisin opettajalle tikkarin vedonlyönnissä. Piru vieköön.
  Keskiviikkona maistoin ensimmäistä ruokaa täällä Ecuadorissa, josta en pitänyt. Tämä kyseinen ruoka oli yksi sikamöykkykeiton variaatioista, ja tämän version möykyistä löytyi luuta, rasvaa ja nahkaa. Itse möykyt olivat mauttomia, mutta ihmisen nahkaa muistuttava iho ihokarvoineen teki aterioinnista sangen epämiellyttävää.
  Viime viikon vaihto-oppilastapaamisessa Evi oli maininnut viettävänsä palujon aikaa paikallisessa kiipeilyseurassa, nimeltään Trip. Olen aina ollut kiinnostunut kiipeilystä harrastuksena, ja eilen torstaina meninkin Evin kanssa kyseiselle klubille. Paikka sijaitsee samassa rakennuksessa kuin arvostettu kieliopisto San Fransisco, ja rakennus on Andrésin mukaan koko kaupungin elegantein. Veikkaisin paikan olevan siirtomaa-aikainen, ja sisältä se todellakin on aikamoinen ilmestys. Kiipeilyklubi sijaitsee yhdessä rakennuksen halleista, ja koristelluiden pilareiden väliin sijoitetut kiiepilyseinät ja kuntoilulaitteet, ja tilaa kiertävän ylätasanteen vanhoista ikkunoista heijastuva himmeä valo luovat paikalle kotoisan, joskin eksoottisen ilmapiirin. Paikan omistaja ja muut kiiepilijät ovat hyvin ystävällisiä ja mukavia, ja tästedes aionkin käydä kiipeilemässä joka päivä ennen Quenatuntejani. Joskus seura myös järjestää retkiä esimerkiksi pyöräilemään vuorilla tai kiiepilemään oikeilla kallioilla.
  Torstai-iltana menimme perheeni kanssa Riobamban kulttuuritalolle seuraamaan pasillo-iltaa. Pasillot ovat ecuadorilaisia haikeita lauluja, jotka minun mielessäni lankeavat samaan kategoriaan jazzin kanssa; molemmat ovat mitä mainiointa taustamusiikkia luomaan tunnelmaa tiettyihin tilaisuuksiin, mutta ei niistä itsessään kummoista showta saa. Aluksi saatoin kuitenkin nauttia laulajatteren upeasta äänestä ja loistavasta eläytymisestä, mutta yleisön huutaessa "¡Otra! ¡Otra! ¡Otra!" vielä kolmen tunnin pasilloputken jälkeen, oli iloinen vaihto-oppilasenergiani lopussa, ja päässäni pyöri liuta perisuomalaisia kirosanoja. Kotiin pääsimme viimein vasta kahdentoista aikaan, kun kotimatkalla Daniela ja mario saivat manion idean pysähtyä ostamaan kanaa paikallisesta KFC-vastineesta.