Verta, höyheniä ja leikkiviä lapsia

Lauantaina lähdin kaksistaan Marion kanssa seuraamaan kukkotappeluita, ja Mario otti mukaansa viisi omaa kukkoa. Vain neljä palasi takaisin.
  Aluksi ajoimme viimeisen viikon aikana jo sangen tutuksi käyneeseen kanalasn hakemaan kukkoja. Aiemmin tyhjälle kadunpätkälle tosin oli näin viikonlopuksi kasvanut valtava vaatekojuyhdyskunta, enkä tunnistanut paikkaa ennen kuin kanalan portilla toiminut vaatekauppakuormuri oli ajanut pois. Kukot haettuamme lähdimme paikalliselle areenalle, jossa taistelut alkoivat viiden maissa. Ennen taisteluita kukot punnittiin, ja niiden jalkoihin kiinnitettiin julmannäköiset piikit. Tarkoituksena oli laittaa vastakkain mahdollisimman samankokoiset linnut.
  Kukkojen saattamiseksi taistelufiilikseen niillä huidottiin hetki toisiaan juuri ennen taistelua, ja tuomarin viheltäessä pilliin ne päästettiin toistensa kimppuun. Ilmassa oli kaikki suuren urheilujuhlan tunnusmerkit: olutta, suolaista naposteltavaa, vedonlyöntiä, oman kukon kannustusta ja tuomarin haukkumista.
  Ottelun alettua höyhenet pöllysivät ja veri lensi. Vaaleat kukot muuttuivat punaisiksi ja hyvin hoidetut sulkapeitteet alkoivat harveta. Silloin tällöin tuomari joutui pysäyttämään ottelun jomman kumman kukon saadessa vastustajansa pään loukkuun siipensä tai jalkansa alle, jolloin lintujen omistajat puhdistivat niiden naamat verestä imaisemalla hurmeen suuhunsa, ja sylkäisemällä sen pois. Lopun koittaessa jotkut kukot hoipertelivat ja oksensivat verta, kun taas toisille kuolema koitti nopeasti vastustajan piikin iskeytyessä kalloon murskaavalla voimalla. Kerran tosin eräs kukko sai piikin sentin syvyyteen kalloonsa, mutta tuomarin vedettyä sen pois pystyi kukko vielä voittamaan taistelun. Useimmissa tapauksissa kuitenkin ottelu kesti täydet kymmenen minuuttia, jolloin molemmat kukot pääsivät lähtemään kehästä elossa, joskin pahasti runneltuina.
 

 Kuten kuvasta näkyy, edes yleisö ei säästynyt verilöylyltä.

  Taisteluita kesti Marion mukaan kello yhteen saakka yöllä, mutta me lähdimme jo yhdeksän maissa ensimmäisten joukossa.

Vaikka tapahtuma olikin suurelta osin miesvoittoinen, ei pidä luulla että kyseessä olisi jokin verenhimoisten miesten paikka toteuttaa machouttaan. Paikalla oli myös lapsiperheitä, ja kerrankin taisteluiden välissä kaksi, tuskin neljää vuotta vanhempaa pikkutyttöä meni leikkimään veren ja irtohöyhenten kyllästämään rinkiin. Kyseessä on siis aivan normaali ecuadorilainen paikka viettää lauantaita ystävien, perheen ja hyvän viihteen kera.