tiistai 30. elokuuta 2011

Katsaus kulttuuriin

Ensimmäisen täällä Ecuadorissa kirjoittamani blogiviestin jälkeen olen nähnyt ja kokenut niin paljon kaikenlaista, että sen kertomiseen tarvitsi kokoaniset kolme viestiä. Tässä niistä viimeinen.

 Marsusta lehmän sorkkiin

Ecuador on luonnoltaan yksi maailman monipuolisimpia maita, ja maan keittiö käyttää tätä faktaa täysin hyödykseen. Päivässä syödään kolme ateriaa, joista lounas on selvästi suurin illallisen ja aamiaisen sisältäessä yleensä vain leipää ja kahvia. Ruoka itsessään on yleensä herkullisesta, enkä ole vielä yhtäkään pahaa ateriaa joutunut sulattamaan.
  Lounas alkaa käytännössä aina keitolla, ja itse ruuan kanssa tarjoillaan AINA riisiä. Riisin lisäksi lautaselta voi löytää paistettua banaania, sikaa, kanaa, lehmää, perunoita, salaattia ja vaikka mitä. Yleensä aterian kanssa tarjotaan myös tulista ají-kastiketta, johon olen tykästynyt siinä määrin, että tänään lounaalla perheeni vitsaili, että minun olisi pitänyt lähteä Ecuadorin sijasta Meksikoon. Ruokajuomana tarjotaan paikallisista hedelmistä ja marjoista tehtyjä mehuja, ja paikallisia hedelmiä ja marjoja tosiaankin riittää. Suurimmasta osasta en ole koskaan kuullutkaan, ja etenkään espanjankielisiä nimiä en todellakaan muista.
  Keitot ovat oma lukunsa sinänsä, sillä yleensä keittoihin laitetaan ne osat eläimestä, jotka eivät muuhun ruokaan kelpaa. Jos siis tarjolla on kana- tai naudanlihakeittoa, niin sieltä löytyy joka ikinen kerta muutama epämääräinen möykky lihaa, luuta ja sisäelimiä, joista syötävä osa on sitten itse eroteltava. Kotona möykyt voi onneksi ottaa käteen ja kalvaa hampailla, mutta keiton syöminen ravintolassa on mitä mainiointa harjoitusta kirurgin urasta haaveilevalle. Alkuun nämä keittomöykyt ymmärrettävästi hiukan hirvittivät, mutta niihin totuttuani keitot ovat itse asiassa aika maukkaita. Etenkin jos niihin lisää paljon ajía.
  Aterioden välillä juodaan janoon joko vettä tai virvoitusjuomia, joista olen erityisen ihastunut paikalliseen sitruunasoodaan, jota kutsutaan nimellä limonada.

 Aina silloin tällöin täällä törmää muihinkin suomalaista kummastuttaviin ruokalajeihin kuin möykkykeittoon. Tässä niistä muutamia:

Marsu
 Kuka tahansa Madventuresia katsonut tietää, että täällä Andeilla Marsua pidetään häkin sijasta ruokapöydässä. Vielä en valitettavasti ole kyseistä herkkua päässyt maistamaan, muta sekin aika tulee varmasti koittamaan. Kaikki tapaamani ecuadorilaiset ovat vakuutelleet sen olevan ehdotttoman herkullista.

Keittoa popcornin kera
 Silloin tällöin täällä on tapana lisätä keittoihin popcornia oman maun mukaan. Kummalliselta tuntuva makuyhdistelmä on yllättävän hyvää. Etenkin pinaattikeiton tapauksessa.

Kasvispastaa riisillä
 Kuten sanoin, lounaan kanssa on aina riisiä. Oli lounas sitten mitä tahansa.

Lehmänsorkkakeitto
 Nimi kertoo jo kaiken. Itse sorkka ei maistu yhtään miltään, ja on tekstuuriltaan lähes höttöisen pehmeää.

Kofeiiniton valmiskahvi
 Hirvein tähän mennessä maistamani asia. En ole nähnyt tässä maassa vielä yhtäkään kahvinkeitintä, vaan kahvi on aina valmiskahvia. Yleensä nämä kahvit ovat ihan nautittavia, mutta herranen aika sentään, kyllä kahvissa pitää kofeiinia olla!


My name is Slaoner. Tomo Slaoner.

Näin parin viikon jälkeen perheeni keskusteluista alkaa jo ymmärtämään hiukan, ja pystyn joskus itsekin sanomaan jotain espanjaksi. Nimeäni ei kukaan luonnollisetikaan osaa lausua, joten perheeni kutsuu minua yksinkertaisesti Tomiksi.
  Paikallisesta puheesta olen huomannut sen verran, että espanjantunneilla j:nä lausuttavaksi opetettu ll lausutaan täällä vuoristossa sh-äänteenä. Kaikkia tuntemattomia ihmisiä, kuten poliiseja, autonpesijöitä, turvamiehiä ja ohikulkijoita on täällä tapana kutsua nimellä "jefe", eli "pomo".
  Suomen kieli aiheuttaa totta kai kaikissa jotka sitä ovat halunneet kuulla suurta hilpeyttä, ja perheeni on erityisen ihastunut sanaan "punajuuri". Kun asuin vielä aluevastaavan Cecilian luona, jouduin selittämään hänen tyttärelleen Alelle ja tämän ystävälle normaalien kirosanojen lisäksi, kuinka suomeksi sanotaan "apteekki" tai "Paavo Pesusieni".
  Sisarukseni Renato ja Daniela käyttävät huomattavan osan vapaa-ajastaan television katseluun, ja tunnollisena vaihto-oppilaana tietenkin istun heidän seurassaan katsomassa espanjaksi dubattuja Simpsoneita ja elokuvia. Television tarjonta itsessään on myös välillä sangen hämmentävä kokemus. Esimerkiksi eilen televisiota katsellessamme sain ensin seurata, kuinka pilailutekohampaita pitävä, Elvikseksi pukeutunut mies ahdisteli naisia, kunnes ohjelma aivan yhtäkkiä vaihtui uutiskatsaukseksi jostakin taidetapahtumasta presidentin palatsin edessä, minkä jälkeen kolme naisiksi pukeutunutta miestä lauloi jostakin Ismaelista. Sen jälkeen ohjelma taas aivan ilman varoitusta vaihtui vakavamieliseksi uutislähetykseksi Yhdysvaltain itärannikon myrskystä. Panin myös merkille, että ecuadorilaisissa mainoksissa esiintyvät ihmiset ovat yleensä selvästi keskivertoa ecuadorilaista vaaleampia.

Kulttuurieroja
 Kotona ollessa täällä pidetään kenkiä jalassa sisällä, peti on pedattava joka aamu ja kuten kerroin, alusvaatteet ja sukat on pestävä itse. Tänne tulee aina tiistaisin nainen pesemään vaatteita, ja joka päivä täällä on toinen nainen laittamassa ruokaa.
  Sisarukseni ovat myös olleet erittäin kiinnostuneita Suomesta, ja erityisesti saunan kuumuus ja alastomuus, ja talven kylmyys ovat herättäneet heissä järkytystä. Olen myös joutunut selittämään, miksi hirvet ovat autoilijoille vaarallisia, ja miltä hirven- tai poronliha maistuu.
  Ecuadorilaisten auvaitsevuustaso, ja monikulttuurisuuden arvostus ovat sellaista tasoa, että Alexander Stubbin kaltaiset modernit eurooppalaiset ihmiset saisivat täällä sydänkohtauksen. Daniela esimerkiksi kertoi minulle, ettei hän ole rasisti, mutta alkuperäisasukkaat ovat hulluja ja likaisia. Hänen mukaansa Renaton suhtautuminen indegenoihin on vielä rajumpi. en ole kehdannut kysyä häneltä itseltään asiasta. Kiinalaisissa tuntuu myös olevan jotain aivan erityistä, sillä joka kerta kun tämän kohtalaisen suuren vähemmistön edustajia näkyy kadulla, huomauttaa perheeni siitä erikseen.
  Välillä perheeni ajatuksenjuoksusta on myös hankala saada otetta. Renato esimerkiksi oli ehdottoman varma, että sana Karjala (Karelia) tulee espanjan kielestä, ja hän ei voinut millään käsittää, ettei se yksinkertaisesti ole mahdollista. Tänään taas kun kysyin, että mitä espanjankieliset romaanit maksavat täällä Riobambassa, niin käteeni lykättiin 50-sivuinen, osittain kuvitettu vihkoversio Dostojevskin teoksesta Rikos ja Rangaistus.
  Ecuadorilainen ajankäyttö on myös aivan omaa luokkaansa. 15 minuutin tauko voi helposti venyä tunnin mittaiseksi, ja suunnitelmat muuttuvat yhtä nopeasti kuin sääkin.
  Lopuksi voisin mainita, että tätä viestiä kirjoittaessani alkoi kadulta kuulua surullista soitantaa, ja ikkunasta ulos katsoessani näin hautajaiskulkueen, johon kuului arkun ja mustiin pukeutuneiden surijoiden lisäksi poljettava jäätelökioski.

2 kommenttia:

  1. Ajattelin ihan eriksee mainita etta repesin talle kirjotukselle oikein makeasti. Oma Chilelainen siskoni kysyi juuri etta mika minulla on hatana.

    VastaaPoista
  2. Hahah kuulostaa kyllä loistavalta :D ja näitä on viihdyttävää lukea! Veikkaan että miun tarinat Irlannista ei oo ehkä yhtä eksoottisia.

    VastaaPoista