Lähtöselvitys

Tarkoituksena oli kirjoittaa kuukausikatsaus toisenkin kuukauden jälkeisistä tunnelmista, mutta sattumalta juuri tämän merkkipaalun päivänä menin Cecilian luokse sopimaan perheen vaihdosta. Siispä korvaankin tämänkertaisen kuukausikatsauksen tällä lähtöselvityksellä.
  Aiemmin olen kertonut olleeni tyytyväinen perheeseeni, ja kirjoitusteni hetkellä se olikin totta. Kun saavuin perheeseeni, en puhunut juuri lainkaan espanjaa, ja tästä syystä emme puhuneet paljoakaan. Olin kuitenkin onnellinen, sillä tiesin tämän olevan normaalia, ja ajattelin parissa kuukaudessa jo juttelevani paljonkin.
 Ainoa vähänkään riitaa muistuttava, joka minulla perheeni kanssa oli, syntyikin kun kaksi viikkoa sitten perheeni puhui siitä, etten puhu paljoa, enkä täten osallistu perheen elämään. Sen jälkeen ajattelin vain puhuvani aina kun se on mahdollistya, ja olin onnellinen, sillä ajattelin kaiken olevan kunnossa tällä.
  Sain kuitenkin huomata, että minulla oli hyvin vähän yhteistä perheeni kanssa, enkä täten voinut puhua heidän kanssaan juuri mistään. Aluksi ajattelin yhä, että puhumattomuutemme johtui vain puutteellisesta espanjastani, mutta aloin huomata juttelun olevan helpompaa ja luonnollisempaa lähes kenen tahansa muun, kuin perheeni kanssa, ja että pystyin jo juttelemaan sangen sujuvasti ja paljon. Perheestäni ainoa, jonka kanssa saatoin jutella vailla ongelmia, oli Mario.
  Tajusin myös olevani täysio erilainen kuin sisarukseni Renato ja Daniela. Heille koulu oli koko maailma. Heidän lähes koko vapaa-aikansa kului läksyjen ja marssiorkesteriharjoitusten parissa, Daniela kun soittaa jonkin tyyppistä lyömäsointinta San Felipen orkesterissa, ja Renato puolestaan harjoittelee cachiporreron osaa. Cachiporrero on se heppu, joka marssii orkesterin edessä värikästä keppiä heilutellen. Myös luokkatoverini, Renaton serkku Alex on cachiporrero. Cachiporrerona heilui aikoinaan myös Jannethin veli Juan.
  Perheeni keskustelut pyörivät täten lähes ainoastaan San Felipen ja sen marssiorkesterin ympärillä. Minä kun en paikallisesta koulusta tai etenkään marssiorkestereista ja cachiporreroista juuri mitään ymmärrä, oli osallistuminen näihin kesksuteluihin sangen vaikeaa. Jos taas itse yritin viritellä keskustelua jostain minuun liittyvästä, saatoin onnistua vaihtamaan pari sanaa Renaton tai Danielan kanssa, mutta Janneth poikkeuksetta vastasi minulle vain yhdellä sanalla, jos edes silläkään.
  Janneth muutenkin oli sangen merkittävä tekijä lähdössäni.

Lähikuvassa: Janneth Vinueza
Janneth vaikutti alkuunsa hyvin mukavalta ja miellyttävältä, joskin ankaralta äidiltä. Pian kuitenkin hän lakkasi tyystin hymyilemästä minulle, ja puhui minulle hyvin vähän, yleensä vain käskiäkseen tekemään jotain, ja hän tuntui olevan aina vihainen. Tästä kysyessäni hän vakuutti sen vain olevan hänen ankara persoonallisuutensa, ja että tosiasiassa hän ei ollut vihainen, vaan sydämeltään lämmin persoona.
  Viimeisinä viikkoina hän lukuisista yrityksistäni huolimatta ei keskustellut lainkaan kanssani, vastaten vain sanoilla kuten "kyllä" tai "ei". Hän ei myöskään osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa minua tai harrastuksiani kohtaan, vaikka hän aina innoissaan kyseli Renaton ja Danielan koulu- ja orkesterikuulumisia.
  Kun olin päättänyt vaihtaa perhettä ja läksin Cecilian puheille, sain kuulla jannethin yrittäneen soittaa useaan kertaan aluevalvojalleni edellisenä päivänä. Muuten kuin minuun liittyen Janneth ja Cecilia eivät toisiaan tunne, joten soittojen luonteesta ei ollut epäilystäkään. Minulle janneth ei luonollisestikaan ollut etukäteen sanonut yhtään mitään, kuten normaalia. Ja kaikki tämä naiselta, joka vain pari viikkoa aiemmin kehoitti minua puhumaan enemmän ja ilmaisemaan tunteitani selvemmin.
  Loppujen lopuksi uskoisin Jannethin ongelman olleen siinä, että perheensä pienissä piireissä ainoat nuoret miehet ovat Renato ja Alex, jotka ovat keskenään hyvin samanlaisia, ja minun kanssani hyvin erilaisia. Hän odotti täten minunkin olevan samanlainen. Hän halusi cachiporreron, enkä se ollut minä.


Tapaus Alex
  Ainoa lähtööni selkeästi viakuttanut konflikti liittyi luokkatoveriini, entiseen serkkuuni Alexiin. Hän kun on yksi ärsyttävimmmistä koskaan tapaamistani ihmisistä, eikä meillä ole sitten mitään yhteistä. Kun koulussa tunneilla luin kirjoja oppiakseni espanjaa ja viihdyttääkseni itseäni muiden keskittyessä opiskeluun, koki Alex usein tarpeelliseksi jakaa minulle elämänviisauttaan: Kirjat ovat tylsiä. Sinä olet tylsä, Tuomo.
  Jos hän halusi jutella kanssani, oli aihe yleensä se, että minun pitäisi mennä hänen kanssaan salille, jotta tytöt pitäisivät minusta. Saman hengenvetoon hän muisti kuitenkin yleensä huomauttaa olevansa minua paljon parempi näissä saliharjoituksissa, ja että hän takuulla voittaisi minut kaikessa.
  Kokeissa taas kun sain olemattomia tuloksia koska en ymmärtänyt sanaakaan opettajien selityksestä, osoitti Alex ymmärtäväisyyttään tilannettani kohtaan osoittamalla minua sormella nauraen.
  Kaikki tämä ei sinäänsä ole eikä olisi ollut ongelma, sillä moisten inhotusten kanssahan ei tarvitse viettää aikaa. Mutta Alex sattuikin olemaan perhettä, joten Janneth ja Mario jaksoivat vaatia, että viettäisin koulussa aikaa hänen kanssaan kavereitteni sijasta, vaikka hienovaraisesti selitinkin, ettei meillä ole juuri mitään yhteistä, emmekä täten voi tehdä tai jutella paljoakaan yhdessä.

Lähdön hetki
Kaikesta huolimatta jäähyväiset eivät kuitenkaan olleet helpot. Olin kuitenkin jakanut heidän kanssaan kodin lähes kahden kuukauden ajan, ja Marion ja Abuelitan, jota tästedes lienee sopivampaa kutsua señora Teresaksi, kanssa olin tullut jo hyvinkin läheisiksi. Eikä edes Janneth loppujen lopuksi ollut paha ihminen, ymmärtämätön ja ennakkoassenteinen vain. Mutta parempi se oli kuitenkin jättää jäähyväiset lämpimän surullisissa tunnelmissa, kuin täynnä vihaa valtavien riitojen jälkeen.
  Perjantaina kello yhden aikoihin sitten lähdin laukkuineni Españan ja Boyacan kulmasta lopullisesti. Siitä asti olen asustellut täällä Cecilian luona, ja huomenna sunnuntaina minun pitäisi päästä uuteen perheeseeni. Perheen Garcés-Vinueza kanssa ehdin viettää 57 päivää, joihin mahtui loppujen lopuksi aika paljon hyviäkin hetkiä. Vaihto kuitenkin oli ainut mahdollisuus, ja nyt voin hyvillä mielin suunnata katseeni tulevaisutueen.