32 tuntia kestäneen, Helsingin, Amsterdamin, Bonairen ja Guayaquilin kautta kulkeneen matkan jälkeen olen vihdoin saapunut Joensuusta Quitoon.
Ihmeellisen yhteensattuman jälkeen onnistuin Helsinki-Vantaan lentokentällä tapaamaan Englannissa asuvaa tätiäni perheineen, ja lounastamaan kummisetäni ja hänen avustajansa kanssa kentän ravintolassa. Suomalaisella kesälohella kanttarellikastikkeessa kelpaa jättää jäähyväiset kotimaalle.
Helsingistä lähdin siis matkaan yhdessä kahden suomalaisen Ecuadoriin lähtijän kanssa, ja Amsterdamissa sain muistutuksen nykymaailman globalisaatiosta, kun ihmiset Suomesta, Unkarista ja Tanskasta tapasivat Hollannissa matkalla Ecuadoriin. Muuten Amsterdamin kentältä jäi käteen Newsweek, Time, ja latinoespanjan fraasisanakirja, jonka englanninkielisistä ääntämisohjeista tämän viestin otsikko on otettu. Sain myös huomata hollantilaisten olevan taikauskoista kansaa, kun KLM:n lentokoneesta puuttui 13. rivi. Panin merkille myös hollantilaisten lentoemäntien huomattavan pituuden.
Suoraksi luulemallamme lennolla Amsterdamista Quitoon saimmekin huomata joutuvamme pysähtymään Aruban Bonairessa ja Ecuadorin Guayaquilissa, ja Bonairen kentällä sitä vasta tunsi olevansa kaukana kotona, kun tropiikin kuu paistoi suoraan taivaan huipulla, ja ulkoilma oli kuumaa ja kosteaa kuin uimahallin suihkutiloissa. Pitkä matka itsessään taittui hyvin koneen viihdejärjestelmästä nauttien.
Kun vihdoin saavuimme Ecuadorin maaperälle laskeutuessamme Guayaquilin kentälle, koin vihdoin sen innostuksen vaihto-oppilasvuodesta, joka on tähän mennessä puuttunut. Pilvien yläpuolelle auringonnousua vasten kohoava Andien majesteettinen siluetti, miljoonakaupungin keltaisenoranssina loistavat valot ja kuulokkeista tulviva Jimi Hendrixin Stone Free antoivat uudelle kotimaalleni majesteettisen maagisen ensitunnun.
Quiton lentokentän byrokratiasta selvittyämme meidät vietiin paikallisen YFU-vapaaehtoisen kotiin lepäämään ennen huomenna alkavaa sopeutumiskoulutusta. Emäntämme on ottanut suomalais-unkarilais-tanskalaiset vieraansa vastaan lämmöllä ja vieraanvaraisuudella, enkä voi sanoin kuvata, miten ihanaa oli tuntien lentokoneen epämukavalla penkillä istumisen jälkeen päästä oikeaan, pehmeään, lämpimään sänkyyn.
Aurinkoisen aamupäivän jälkeen paiväntasaaja otti meidät vastaan aidolla trooppisella myrskyllä, enkä ole koskaan nähnyt vastaavanlaista myrskyä. Piiskaava sade sai kadut lainehtimaan hetkessä, raekuuro laukaisi kaikkien naapuruston autojen varashälyttimet huutamaan, ukkonen jyrisi jatkuvasti ja julma tuuli riepotteli palmujen sateen sumentamia siluetteja.
Aivan kadun toisella puolen löytyi onneksi internet-kahvila, jossa istun nyt kirjoittamassa tätä. Tässä kaikki tältä erää, lisäinformaatiota seuraa ensimmäisessä mahdollisessa tilanteessa.
-Tuomo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti