Kuten sanoin, täällä vuoristoteitä pitkin ajellessa korvat voivat lukkiutua, mutta etenkin maisemiensa puolesta tiet ovat ihmeellinen kokemus. Matkalla Riobambasta Quitoon näin laamoja, lehmiä, härkiä, vuohia ja hevosia laiduntamassa vuorien rinteitä pitkin levittyvillä pelloilla, ja palmujen ympäröimiä maalaistaloja rinteiden alla ja päällä. Erityisen ihmeellinen on kuitenkin Riobamban vieressä sijaitseva Etelä-Amerikan korkein vuori, Chimborazo, jonka yli kuuteen kilometriin kohoava, majesteettinen lumihuippuinen hahmo tuntuu kuuluvan pikemminkin johonkin fantasiataruun kuin todelliseen maailmaan. Upea kokemus oli myös järvi nimeltä Laguna de Yambo, jota pysähdyimme ihailemaan pari sataa metriä järven yläpuolella sijaitsevalta näköalatasanteelta. Kaukana alhaalla levittyvä peilityyni järvi, ja kilometritolkulle Andien kaunista vuoristomaisemaa olivat todella henkeäsalpaava näky.
Mitä taas säähän ja luonnonilmiöihin tulee, niin täällä Ecuadorissa kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Kaunis auringonpaiste voi hetkessä muuttua ukkoskuuroksi, ja iltaisin kirkas auringonvalo muuttuu puolessa tunnissa sysipimeäksi yöksi.
Orientaatio
Kuten kerroin, oli orientaatiossa kaikkien huonetoverina saksalainen, joten minäkin jaoin huoneeni Julian-nimisen germaanin kanssa. huone itsessään oli siisti ja mukava, joskin sunnuntai-aamuna kylpyhuoneen lattia oli täynnä yön aikana katosta pudonnutta rappausta.
Orientaation vapaa-aikoina, jotka venyivät sangen pitkiksi ecuadorilaisten joustavan aikakäsityksen vuoksi, pelattiin monenlaisia pelejä, usein pelikorteilla, tai vietettiin aikaa muuten vain jutellen. Jalkapalloakin jotkut innostuivat pelaamaan, kunnes kaksi palloa oli lentänyt läheiseen rotkoon.
Useista YFU:n järjestämisestä peleistä jaettiin palkintoja, ja minäkin voitin pienen kankaisen kukkaron talent-showsta, jossa siis esittelimme virolaisten kanssa yhteistuumin saunomista, ugrilaista sosiaalisuutta, alkoholinkäyttöä, kansallislaulujamme ja rakkauttamme itäisiä naapureitamme kohtaan.
Quito
Myöhään illalla saavuttuani Quitoon perheeni kanssa menimmekin yllätyksekseni suoraan sisarusteni serkun, Sofian 1- tai 2-vuotissyntymäpäiväjuhliin, jossa istuin hymyillen mistään mitään ymmärtämättä juhlaväen hössöttäessä päivänsankarin ympärillä. Kun vihdoin pääsimme perheeni Quiton asunnolle, olin niin väsynyt, että nukahdin saman tien jäämättä katsomaan perheeni kanssa mustavalkoista, espanjankielistä televisiota.
Seuraavana päivänä kävimme siis lääkärien jälkeen katsomassa nähtävyyksiä, joista ehdottomasti upein oli Ecuadorin suurin kirkko La Catedral. Etenkin, kun sen torneihin pääsi kiipeämään. Vasta kukkulan huipulla sijaitsevan kirkon tornista todella tajusin, kuinka valtava kaupunki Quito on, kun laakson kumpaankin suuntaan kaupunkia jatkui horisonttiin saakka.
Nähtävyyksien jälkeen kävimme ostamassa minulle vaatteita Quiton vanhassa keskustassa sijaitsevasta, valtavasta, vaatelabyrintistä, jossa erehdyin nojaamaan vastamaalattuun tolppaan, minkä seurauksena musta neuletakkini sai vasempaan hihaan vihreän säväyksen.
Viimeisenä iltana päivälliseltä saavuttuamme ajoimme onnettomuuspaikan ohi, jossa auto oli törmännyt moottoripyörään, jonka kuski makasi kadulla ruumispussissa. Täällä ainoa noudatettava liikennesääntö tuntuu olevan liikennevaloihin pysähtyminen.
Riobamba
Täällä Riobambassa asun siis perheeni kanssa kolmikerroksisessa talossa, jonka ylimmässä kerroksessa on vain minun huoneeni ja epämääräinen pyykki-/varastotila. Minulla on huoneessani oma wc- ja suihkutila, jossa joudun pesemään alusvaatteeni ja sukkani itse. Vesi on lämmintä silloin kun sitä tulee, ja sänkykin on kyllin pitkä minulle, joten asiat ovat mainiosti.
Kuten sanoin, niin host-äitini Janet on hammaslääkäri, joten täällä täytyy harjata hampaat kolmesti päivässä, eli jokaisen aterian jälkeen.
Suomen lähtövalmennuksessa, kuten myös täällä orientaatiossa jankutettiin, että aina kannattaa sanoa kyllä, ja että jokaiseen tilaisuuteen täytyy tarttua. Sen seurauksena sitten lupauduin lätemään hostveljeni Renaton kanssa vuoden jokaisena päivänä kuntosalille. Jotenkinhan se vapaa-aika täälläkin kai käytettävä. Tänään kävimme siellä ensimmäisen kerran ja nyt, kuutisen tuntia myöhemmin, lihakseni ovat edelleen hiukan hellänä.
Hauskana yksityiskohtana voin mainita, että kun täällä kuulee iloisen melodian lähestyvän kadulla, niin kyseessä ei ole jäätelöauto vaan "roskisbussi".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti